MarioWiki
Advertisement

Chapter 8: The Thousand-Year Door[]

Shadow Queen[]

Seuraavassa on hieman taktiikkaehdotusta, jolla taistelu Shadow Queenia vastaan pitäisi olla edes vähän helpompaa.

Ensiksikin puolustusvoimaa nostavista Bagdeista ja esineistä ei ole mitään hyötyä, sillä kaikki (käsien lyömisliikettä lukuunottamatta) Shadow Queenin hyökkäykset kumoavat puolustusvoiman. Pelaajan ei myöskään kannata käyttää mitään parantavia esineitä (ellei ole aivan pakko) ennen kolmatta vaihetta, sillä Mario ja partnerit paranevat toisen vaiheen jälkeen täysin.

Periaatteessa on Shadow Queen on mahdollista tappaa heti taistelun ensimmäisessä vaiheessa, mutta hän ei ota enää vahinkoa, kun hänen HP putoaa 80:aan. Tämän on allekirjoittanut testannut. Taistelun toisessa vaiheessa Shadow Queen on haavoittumaton. Tällöin pelaaja ei voi kuin odottaa. Parantamiseen kannattaa käyttää vain erikoisliikkeitä eikä esineitä.

Kun taistelun kolmas vaihe lopulta alkaa, Shadow Queenin HP on maksimissa. Silloin pelaajan tulee käyttää kaikkia mahdollisia keinoja selvitäkseen taistelusta kunnialla. Kun Shadow Queen on aikeissa käyttää erittäin voimakasta Shadow Wavea, pelaaja voi väistää sen helposti Vivianin Veil-liikkeellä. Vähemmän parantavia esineitä kannattaa käyttää partnereihin ja säästää paljon parantavat esineet Mariolle. Ultra Shroomit ovat oikeastaan kaikki mitä pelaaja tarvitsee parantaakseen Marioa, sillä ne parantavat 50 HP:ta. Partnereiden ei kannata antaa kuolla, sillä silloin pelaaja voi tuhlata elintärkeät Life Shroominsa (parantavat 10 HP:ta heti kun Mario tai partneri kuolee). Myrkytys ja Sekavuus kannattaa parantaa erikoisliikkeellä heti.

Taistelun vaarallisimmat ajat ovat ne, kun Shadow Queen käyttää Power Liftiä nostaakseen hyökkäys- ja puolustusvoimaa. Koska puolustusvoima on kolme pistettä korkeampi, Shadow Queenia on hankala vahingoittaa. Tällöin parhaita hyökkäyksiä ovat esimerkiksi Piercing Blow, joka kumoaa kaiken puolustusvoimaa tai Ms. Mowzin perushyökkäys, joka sekin kumoaa kaiken puolustuksen.

Kaiken kaikkiaan Shadow Queen on vaikea vihollinen, mutta hyvällä ja joskus ei niin hyvälläkin taktiikalla siitä selviää ilman suurempia ongelmia. Luonnollisestikin taistelu on sitä helpompi mitä korkeammalla tasolla Mario on.

Advertisement